Etusivu
Uutiset
FIN* Katruskan
Kissat
Pennut
Burmakissa
Näyttelyt
Kuvagalleria
Tassunjäljet
Vieraskirja
Linkit
FIN* Katruskan
Katriina Salonen
Lieto
katriina@katruskan.net
|
|
|
|
Pennut muuttivat uusiin koteihin Nyt on pennut luovutettu uusille onnellisille omistajille.
Morrgan sai kodin Johannan ja Ilkan luota täältä Turusta. Kotona kaverina on myös American Curl "Klös". Tellu ja Rudolf muuttivat Raumalle Annan ja Tonin luokse. Uutena tuttavuutena kotona on myös labradorinnoutaja Miksu.
Pennuista luopuminen oli haikeaa, mutta samalla minulle jäi hyvä mieli. Kaikki pennut tottuivat uuteen ympäristöön oikeastaan samantien kun pääsivät boxistaan ulos. Pennut kiersivät uuden kotinsa ympäri ja sitten alkoi leikki sujua, niin kuin täällä "lapsuudenkodissakin". Morrgan ei paljoa pelännyt uutta kaveriaan Klösiä, joka oli hieman kummissaan uudesta kaveristaan. Tellu ja Rudolf sen sijaan saivat tutustua uuteen kotiinsa ensin ihan rauhassa, ennen kuin perheen koira Miksu saapui paikalle. Ensin kaksikko oli aivan kauhuissaan nähtyään koiran, mutta pikkuhiljaa uskaltautuivat katselemaan ja tarkkailemaan koiraa ilman sähinää. Uskon, että siellä tutustuminen sujuu ja kaikista kolmesta karvakorvasta tulee vielä ystävyksiä.

|