![]() |
Etusivu
FIN* Katruskan |
Katinka ![]() Syntynyt noin 1.6.2002 Katinka, tuttavallisemmin Katti, löytyi alkusyksystä 2002 Turun yliopiston kasarmialueelta, erään rakennuksen kellarista. Kävimme katsomassa tätä pientä kissanpoikaa noin viikon päivät ennen kuin pyydystimme Katinkan itsellemme Turun eläinhoitolasta lainaksi saadulla kissa-ansalla. Ensimmäisten päivien ajan Katinka oli vain pieni musta möykky pesukoneemme takana. Öiden turvin Katinka kävi kuitenkin syömässä ja tutki hieman uutta kotiaan. Kerrankin yllätimme uteliaan pojan kurkkimasta sänkymme laidalta! Paikkoihin tutustumisen jälkeen aloitimme Katinkan kanssa kesytysoperaation, joka alkoi tuottamaan melko nopeasti tulosta. Ensin pääsimme hieman rapsuttamaan Katinkaa, ja pian alkoikin kuulua pientä vaimeaa kehräystä! Parin viikon päästä pystyimme käymään jo yhdessä eläinlääkärissä, jossa todettiin, että eiköhän tästä ihan hyvä lemmikkikissa vielä tule. Eläinlääkäri sanoi Katinkan olevan tyttö, joten siitä tuo omituinen naisellisempi nimi omalle kulkuripojallemme! Katinka on nykyään kesyyntynyt tavallisen kotikissan tasolle, pienin rajoituksin. Me koti-ihmiset olemme hänen luottamuksensa arvoisia, ja se riittää Katinkalle. Vieraita arastellaan, mutta jos vieras on "hyvin käyttäytyvä" ja antaa Katin tulla piilostaan omia aikojaan, voi tästä saada palkinnoksi pienen lipaisun sormelle Katinkan karhealla kielellä. Katinka on kiltti, tottelevainen ja erittäin rakastettava. Katinkan kehräys on voimakas, ja juttu luistaa ainutlaatuisesti puristen, miukuen, maukuen ja mäksättäen ("mäh-mäh-mäh"). Aamulla Katinka antaa ensimmäiseksi aamupusut, ja työpäivän jälkeen on tervetulopus(k)ujen aika. Katti on valloittanut meidät ihmisensä täysin, ja sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että koti ilman kissaa on vain pelkkä asunto. |
|||
| © Copyright 2004 Katriina Salonen. All rights reserved. |